Millainen ihminen, sellainen floristi, osa 2

Tulin luvanneeksi kirjoittaa sarjan ammattitutkinnon sidontanäytössä tekemistäni töistä. Lienee jo korkea aika palata aiheeseen... Otetaan käsittelyyn surusidontatyö. Tehtävänannossa pyydettiin tekemään tekniikaltaan vapaavalintainen surutyö muistaakseni n. 70-vuotiaalle hedelmän- ja marjanviljelijälle Kauppapuutarhaliitolta. Työlle oli asetettu myös hintahaarukka.

Päädyin tekemään pyöreän surukimpun monestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että olen aina pitänyt pyöreän surukimpun tekemisestä, se käy minulta helposti, sitä ei tarvitsisi hermoilla näytössäkään. Toiseksi, koska näyttötöitä pitää ajatella aina myös kokonaisuutena; on esitettävä mahdollisimman laajasti omaa osaamistaan. Koska tilakoristeeni tuli olemaan perinteinen sienityö, jäi kahvaan tehty surulaite pois laskuista. Varsinaiseen kimpputehtävään minulla oli hieman poikkeava suunnitelma, joten olisi hyvä näyttää myös ihan tavallisen spiraaliin sidotun kimpun osaamista. Pisaranmallinen surukimppu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan on kaikkein tuskallisin tietämäni sidontatyö, joten pyöreään kimppuun oli helppo päätyä.

Materiaalivalintoihin vaikutti tietenkin annetut taustatiedot vainajasta ja tilaajasta. Hedelmiä ja marjoja oli syytä mielestäni käyttää, varsinkin kun elokuussa niitä oli mukavasti tarjolla. Pyöreä kimppu, marjat ja hedelmät - pyöreä muoto tulisi hallitsemaan tätä työtä, siispä valitsisin pyöreät kukatkin.

Tähän asti valinnat olivat helppoja, mutta sitten tuli itselleni seinä vastaan. Entäs värit? Pyöreä surukimppu pyöreine materiaaleineen vaikutti kovin romanttiselta ja naiselliselta kokonaisuudelta. Miten saisin kimpusta miehelle sopivan? Tätä ajatusta pyörittelin pitkään ja mikään väriyhdistelmä ei tuntunut saavan kimppua mielestäni tarpeeksi miehiseksi.

Pidän väreistä ja niiden yhdistelystä. Toimivien uusien väriyhdistelmien löytäminen on aina yhtä riemukas kokemus. Pelkän valkoisen ja vihreän kanssa askartelu saa minut tylsistymään, vaikka kaunis yhdistelmähän sekin on. Ihan parasta on silloin, kun löytää väriyhdistelmän suoraan luonnosta. Se ei voi mennä vikaan. Aina silloin tällöin onkin hienoa pysähtyä tarkastelemaan luonnon yksityiskohtia, miten joku pienikin osanen koostuu monen eri värin harmonisesta yhdistelmästä. Kokeilkaahan!

Ahaa-elämyksen tämän työn suhteen koin eräänä kesäpäivänä, jota olimme viettämässä saaristossa. Rantakalliolla joutilaana istuskellessani tajusin oikeiden värien olevan siinä kalliolla vieressäni! Harmaan sävyt valkoisesta mustaan ja raikas kellanvihreä, suoraan karulta kalliolta, onko sen miehekkäämpää väripalettia?

 
Loppu sujui kuin itsestään. Kellanvihreät omenat löysivät itseoikeutetusti paikkansa kimpusta. Omenat saivat seurakseen myös oksat, joissa olivat kasvaneet: jäkälän peittämät satavuotisen omenapuun kulmikkaat oksat rikkoivat sopivasti kimpun muuten niin pyöreitä muotoja. Marja-aronia takapihallamme oli nujertua kuormansa alla, mustat marjat kypsyivät juuri sopivasti. Valkoinen ruusu on aina arvokas ja kunnioittava kukka surukimppuun. Siniharmaa piikkiputki terävine kärkineen oli sille osuva vastakohta. Pörröinen Green Trick-neilikka imitoi hienosti sammalta ja antoi upean kontrastin kiiltävälle omenan pinnalle. Pieneksi vaaleaksi kukaksi valitsin valkoisen tähtiputken, joka muodoltaan on lähellä piikkiputkea, olemukseltaan kuitenkin aivan päinvastainen, herkkä ja haavoittuva. Kokonaisuuden täydensivät vihreä hortensia, mustikanvarvut, kuunliljan harmaanvihreät lehdet sekä vuorenkilven nahkeankiiltävät lehdet.