Millainen ihminen, sellainen floristi, osa 1

Koska tarkoitus on esitellä itseäni floristina, lienee parasta esitellä joitakin töitäni ja kertoa, mitä mielessäni on liikkunut niitä tehdessä ja suunnitellessa. Sopiva sarja muodostuu varmasti töistä, jotka tein viime syksynä floristin ammattitutkinnon sidonnan ja tilakoristelun näyttöön. Tuskin tulen mihinkään sidontatöihin enää koskaan käyttämään niin paljon ajatusta ja vaivaa kuin noiden töiden taustalle kätkeytyi.

Aloitetaan näyttötutkinnon pienimmällä työllä: Kirjakoriste vapaavalintaiseen kirjaan. Koska näyttötutkinto oli minulle äärettömän tärkeä asia, tuntui siltä, että koristeltavan kirjankin pitäisi olla henkilökohtaisesti tärkeä kirja. Yksi hienoimmista lukemistani kirjoista on Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogia. Kun vielä omasta kirjahyllystä löytyi kauniilla vanhanaikaisilla kansilla varustettu yhteisnide, ei asiaa kannattanut sen kauemmin pohtia.

Jotta olisin päässyt oikeaan tunnelmaan täydellisen kirjankoristeen luomiselle, päätin lukea kirjan uudestaan kesän aikana. No, oikeastaan en ehtinyt kuin puoleenväliin, mutta se fiilis kyllä löytyi. Halusin tehdä koristeen pelkästään luonnonmateriaaleista, vieläpä mielellään sellaisista, jotka kirjassa mainitaan tai joiden voi kuvitella kasvavan kirjan maisemissa. Kesän mittaan kävelin lähimetsässä ja pellonreunoilla ämpäri kädessä, mutta saaliina oli kaikkea muuta kuin mustikoita tai kanttarelleja. Pieniä jäkäläisiä oksanpätkiä, heinänkorsia, käpyjä, ojanpientareen kukkia, havuja ja kaarnanpaloja. Niistä sitten sommittelin yhä uusia versioita tajutakseni lopulta, että tätä työtä oli mahdoton harjoitella etukäteen valmiiksi. Niin pienistä osasista se koostui, että joka kerta ne asettuivat omanlaiseensa järjestykseen omien luonnollisten muotojensa mukaan.

Näyttötutkintoa edeltävänä iltana juoksin (kyllä, koska valmisteltavaa kaikkiin töihin oli paljon ja vuorokaudessa liian vähän tunteja) sateiseen metsään ja löysin kuin löysinkin vielä kukkivan puna-apilan ja jo kirkkaanpunaiseksi muuttuneen mustikanvarvun. Pellonreunassa oli vielä korjaamatta jääneitä rukiintähkiä ja koossa oli onneksi kaikki mitä tarvittiin.

Tutkintotilanteessa kaikki ei tietenkään koskaan mene niinkuin Strömsössä. Minulla oli uusi kuumaliimapistooli, jota en sitten osannutkaan käyttää. Kasvit olivat edelleen märkiä, eikä liima ottanut kunnolla kiinni. Hermostuksissani levittelin kuumaa ja kylmää liimaa sinne tänne ja jokaisen näkyviin jääneen liimatipan päälle piti liimata jotain uutta peittämään "kohtalokas" virhe. Siltä se tuntui. Työ, jota olin suunnitellut koko kesän, toteutui kädet täristen noin parissakymmenessä minuutissa (hinnoittelulomakkeessa saatoin vähän kaunistella kulunutta aikaa, mutta se johtui niistä pistooliongelmista...) ja oli kooltaan n. 10x20cm. Kauhea määrä tuhlattua aikaa ja vaivaa moisen turhakkeen takia, sanoisi Koskelan Akseli varmasti, mutta minusta se oli kaiken sen arvoista. Lopputulos puhukoon puolestaan.